Leiraksen lehdistötiedotteet vuodelta 2011.
Voit auttaa Laosin tyttöjä apteekissa
Lääkeyhtiö Leiras ja kehitysyhteistyöjärjestö Plan tukevat yhdessä Laosin tyttöjen koulunkäyntiä. Leiras lahjoittaa kuluvana vuonna 15 000 euroa tyttöjen koulunkäyntiin Laosissa.
Kehitysmaiden tyttöjen koulutus kannattaa. Koulutetun tytön lapsetkin saavat käydä koulua ja näin murretaan köyhyyden kierre. Samalla yhteiskunta saa käyttöönsä tyttöjen ja naisten voimavarat, eikä heidän kykyjään enää heitetä hukkaan.
Planin kautta tuetaan erityisesti Laosin syrjäseuduilla asuvien tyttöjen koulunkäyntiä. Laosin sisällä kehityserot ovat suuret ja syrjäseuduilla asuvien etnisten vähemmistöjen lapset ovat heikoimmassa asemassa ja jäävät jopa vaille perusopetusta. Laosilaisista lapsista yli 40 prosenttia on aliravittuja ja 41 prosenttia lapsista on rokotettu tuhkarokkoa vastaan. Puolet Laosin 5,6 miljoonasta asukkaasta on alle 18-vuotiaita.
”Yhteistyö Planin kanssa sopii hyvin Leirakselle, koska haluamme toimia vastuullisesti. Meille se merkitsee vastuullisuutta niin yhteiskunnallisessa toiminnassa kuin johtamisessa. Monissa hankkeissamme olemme halunneet puhua suomalaisten vanhusten yksinäisyydestä. Nyt otamme myös kansainvälisen näkökulman ja haluamme olla mukana katkaisemassa köyhyyden kierrettä”, sanoo Leiraksen viestintäjohtaja Malla Hintsala ja jatkaa: ”Vastuullisuus näkyy Leiraksen arjen työssä. Esimerkiksi henkilökunnallamme on mahdollisuus työaikana osallistua vapaaehtoistyöhön”.
”Tyttöjen kouluttaminen on ensiarvoisen tärkeää köyhyyden vähentämiseksi ja Leiras halusi erityisesti tukea tätä asiaa kauttamme. Olemme iloisia, että tyttöjen puolesta kampanjoidaan nyt myös apteekeissa, sillä meille tämä on uusi kanava näkyä ja kerätä varoja työhömme kaikkein köyhimpien lasten hyväksi.” kertoo Susanna Saikkonen, Plan Suomen yritysyhteistyöstä vastaava varainhankintapäällikkö.
Leiras on osa monikansallista Nycomed-konsernia, joka kuuluu maailman 30 suurimman lääkeyrityksen joukkoon. Leiraksella on myös muita vastuullisuushankkeita.
Plan Suomi on kehitysyhteistyöjärjestö, joka parantaa kehitysmaiden lasten elämänlaatua pysyvästi. Työmme perustana on usko lapsiin. Plan Suomi on myös Suomen suurin kummijärjestö, jonka työtä tukee yli 30 000 suomalaista.
Plan Suomi on osa kansainvälistä Plania, joka on yksi maailman suurimmista, vanhimmista ja maantieteellisesti laajimmista kehitysyhteistyöjärjestöistä. Tavoitteenamme on maailma, jossa ihmisoikeuksia kunnioitetaan ja lapsilla on mahdollisuus toteuttaa itseään yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. Plan on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton.