Historia

Leiras on ylpeä suomalaisista juuristaan. Leiras perustettiin Huhtamäki konsernin lääketehtaaksi yli 60 vuotta sitten. Tänään olemme osa Nycomed -konsernia, joka kuuluu maailman 25 suurimman lääkeyrityksen joukkoon.

Leiras on saanut lääketehdasoikeudet vuonna 1946 Huhtamäki-yhtymän lääketehtaana.


40-luku – Leiras perustetaan

Leiraksen juuret ovat Huhtamäki-yhtymän ”ravinto- ja nautinta-ainealalla”, RaNa-yhtiössä. Sodan aikana RaNa valmisti vitamiineja myös armeijalle. RaNan johtoryhmään kuului mm. Toivo Rautavaara, niinpä alun perin idea olikin valmistaa elintarvikkeita lähellä olevia valmisteita eli luontaistuotteita. Syitä olivat usko tutkimusmahdollisuuksiin, luontaistuotteiden tutkimisen imagovaikutus ja omavaraisuuden sekä kotimaisuuden ihannointi.

Lääketehtaan oikeuksia anottiin RaNalle ja ne saatiin 18.10.1946. Neuvotteluissa Orionin kanssa päädyttiin työnjakosopimukseen, jonka mukaan Orion lääkitsee sairaat, RaNa vahvistaessa terveyttä – ennalta ehkäisevää hoitoa siis. Nimi Leiras, joka on tarinan mukaan syntynyt Huhtamäen perheen aamiaispöydässä, annettiin uuden lääketehtaan nimeksi 1949. Tällöin Leiraksen johtaja Esa Aho julkaisi nimelle myös uuden sisällön: ”Lääkärit eivät ilman rohtoja auta sairaita.”

Leiraksen ensimmäinen menestystuote oli Jekovit, suklaalla kuorrutettu A- ja D-vitamiini. Yhteys makeisvalmistukseen oli muissakin tuotteissa selvä. Pääsy jaetuille lääkemarkkinoille on haastavaa, joten Huhtamäki perusti Lääketukun vuonna 1949 vahvistaakseen Leiraksen tuotteiden jakelua.


50-luku – strategian jalostusta

Pohja Leiraksen lääketeollisuudelle luotiin 50-luvulla. Strategiset kommentit tuolta ajalta kuuluvat:

”Leiraksen on maan lääketeollisuudessa luotava oma tiensä.”
”Kotimaisten mahdollisuuksien hyväksikäyttö”
”Leiras on pakotettu teknillisten valmiuksien kehittämiseksi ottamaan ohjelmaansa monia tavanomaisiakin perusartikkeleita.”

Kansainvälisen yhteistyön juuret juontavat 50-luvulle, jolloin kumppanuutta suurten lääketehtaitten, mm. saksalaisen Scheringin ja amerikkalaisen Wyethin, kanssa käynnistettiin.


60-luku – yhteiskunnan mullistava lääke, e-pilleri

Keskeisin ja yhteiskunnallisestikin merkittävin Leiraksen tuotteista 60-luvulla oli ehkäisypilleri. Jälkikäteen se on nähty Beatlesien tai ylioppilasradikalismin rinnalla yhdeksi aikakauden pääilmiöiksi, joka mullisti seksuaalikäyttäytymistä ja sen myötä ihmisten ajattelua ja asenteita. Myynti käynnistyi kuitenkin hitaasti, eikä Leiraksellakaan 60-luvun alussa vielä tiedostettu, että nyt ollaan ilmiön ääressä. Ehkäisypilleri löi itsensä läpi Suomessa vasta vuonna 1964.


70- ja 80-luvut – kasvun aikaa

Kotimaisen Leiraksen kulta-aika piti sisällään kuparikierukan myötä aloitetun vientitoiminnan 70-luvulla ja yrityksen voimakkaan laajenemisen 80-luvulla, jolloin Leiras osti Medica-, Star- ja Rohto-lääkeyhtiöt. Vienti veti ja kotimaan myynti kasvoi.


90-luvulta 2000-luvulle – omistajat vaihtuvat

Leiras näytti houkuttelevalta ja oli houkutteleva, ja niinpä vanha kumppani, saksalainen Schering teki ostotarjouksen, joka hyväksyttiin. Leiraksesta tuli osa Scheringiä vuonna 1996.

2000-luvulla Leiras jakaantui neljäksi eri yhtiöksi. Osan siitä osti Nycomed-konserni.