Historia

Leiras on ylpeä suomalaisista juuristaan. Leiras perustettiin Huhtamäki konsernin lääketehtaaksi 65 vuotta sitten. Syyskuusta 2011 lähtien olemme osa Takeda-konsernia, joka on maailman 12. suurin lääkeyritys reseptilääkemarkkinoilla.

Leiras on saanut lääketehdasoikeudet vuonna 1946 Huhtamäki-yhtymän lääketehtaana.


40- ja 50-luku – Leiras perustetaan

Leiras on perustettu Huhtamäki Yhtymän lääketehtaaksi. Lääketehdasoikeudet Huhtamäki Yhtymä sai ravintovalmisteita valmistavalle tehtaalle 18.10.1946. Nimi Leiras on tarinan mukaan syntynyt Huhtamäen perheen aamiaispöydässä, ja se annettiin lääketehtaan nimeksi 1949.

Vahvistaakseen Leiraksen tuotteiden jakelua Huhtamäki perusti Lääketukun vuonna 1949. Perusta Leiraksen lääketeollisuudelle luotiin 50-luvulla. ”Leiraksen on luotava Suomen lääketeollisuudessa oma tiensä”, kuului silloisen toimitusjohtajan, Ahon toteamus. Myös kansainvälinen yhteistyö käynnistyi jo 50-luvulla saksalaisen Scheringin ja amerikkailaisen Wyethin kanssa.


60-luku – yhteiskunnan mullistava lääke, e-pilleri

Keskeisin ja yhteiskunnallisestikin merkittävin Leiraksen tuotteista 60-luvulla oli ehkäisypilleri. Jälkikäteen se on nähty Beatlesien tai ylioppilasradikalismin rinnalla yhdeksi aikakauden pääilmiöiksi, joka mullisti seksuaalikäyttäytymistä ja sen myötä ihmisten ajattelua ja asenteita. Myynti käynnistyi kuitenkin hitaasti, eikä Leiraksellakaan 60-luvun alussa vielä tiedostettu, minkä ilmiön ääressä ollaan. Ehkäisypilleri löi itsensä läpi Suomessa vuonna 1964.


70- ja 80-luvut – kasvun aikaa

Kotimaisen Leiraksen kulta-aika käynnistyi kuparikierukan myötä aloitetun vientitoiminnan avulla 70-luvulla.  Leiras laajeni voimakkaasti 80-luvulla, jolloin se osti Medica-, Star- ja Rohto-lääkeyhtiöt.


90-luvulta 2000-luvulle – muutoksen aikaa

Leiras oli osa Schering-konsernia 90-luvun lopulta vuoteen 2001, jolloin nykyinen Leiras myytiin Nycomed-konsernille. Pohjoismainen Nycomed laajeni Eurooppaan ostettuaan Altana-nimisen lääkeyhtiön 2007.

Syyskuusta 2011 lähtien Leiras on osa japanilaista globaalia lääkeyhtiötä Takedaa.