Motivaation merkitys laihduttamisessa ja painonhallinnassa

Laihtumista voi mitata kiloissa ja senteissä, mutta myös ikävuosissa sekä elämänlaadussa. Yhdelle kyse on lempifarkkuihin mahtumisesta, toinen haluaa viettää aikaa lastenlasten kanssa ja kolmatta motivoi halu Lapin vaellukselle. Motivaation merkitys laihduttamisessa ja painonhallinnassa on suuri. Pohdi jo ennen laihdutusta, mikä sinua motivoi. 

Motivaatiotaulu painonhallinnan tueksi

Tulosta itsellesi oheisesta linkistä motivaatiotaulu ja pohdi sen avulla omaa motivaatiotasi laihduttamiseen. Kiinnitä taulu jääkaapin oveen, jossa se toimii pitkäaikaisempana motivaation ylläpitäjänä.

Näin käytät motivaatiotaulua

Motivaatiotaulussa käydään läpi tavoitteita ja motivaatiota laihduttamiseen. Näin käytät motivaatiotaulua:

Tavoitteeni numeroina

Muutaman kilon kevennys tekee ihmeitä terveydelle ja sitä kautta vaikuttaa voimakkaasti elämänlaatuun. Mieti, mikä olisi juuri sinulle hyvä tavoitemittari. Onko se kilojen pudotus, verenpaineen lasku tai kenties jonkin liikunnallisen tavoitteen saavuttaminen? Esimerkiksi: ”Pystyn kävelemään 5 kilometrin lenkin tunnissa”. Mieti myös, missä ajassa tavoite tulisi saavuttaa. Jollekin sopiva aika on kolme kuukautta, toiselle taas yksi vuosi.

Hyvän mielen kuva

Mikä asia toisi hyvän mielen, kun tavoitteen on saavuttanut? Liitä tauluun joko omasta albumista tai vaikkapa lehdestä leikattu tavoitekuva.

Minä itse

Pohdi, kuka tai ketkä ovat niitä rakkaita, joiden vuoksi voi jättää voipullan syömättä. Painonpudotus tuo lisää vuosia, jotka voi viettää läheisten kanssa. Tai mitä näinä vuosina voisi tehdä? Mitä muuta haluat kokea elämäsi aikana? Esimerkiksi: ”Haluan elää kyllin kauan nähdäkseni lastenlasten kouluunmenon.” Minkälainen ihminen olen, mistä minussa ystäväni pitävät? Kuinka minua kuvaillaan, kun ”lihava” ei enää ole ensimmäinen adjektiivi? Löytyisikö minusta itsestäni ominaisuuksia, joita muut ihailevat? Itsetunnon kasvattaminen kasvattaa myös onnistumisen mahdollisuuksia.

Motivointimantra & Aikalisävartti

Miten tiivistän yhdeksi lauseeksi syyni ja tahtoni laihduttaa? Laadi oma motivointimantrasi, jota voit hokea tiukan paikan tullen. Esimerkiksi: ”Karhunkierrokselle ensi kesänä.”

Tavoitepainossani aion jälleen

Mieti, mitä kaikkea aiot tehdä painonpudotuksen jälkeen. Tanssitko aamuun asti? Valloitatko vuoren?

Top 3 keinoani estää lipsahdus

Hemingway sanoi, että pystyy vastustamaan kaikkea muuta paitsi houkutuksia. Mahdollisiin lankeamistilanteisiin on hyvä varautua etukäteen: mieti, mitkä ovat vaarallisimmat tilanteet ja minkälaisilla toimintamalleilla niistä selviää kevyesti. Auttaako asian ääneen sanominen, pastillin syöminen vai korttelin kiertäminen?

Elämäni aarteet

Kerro kuvin ja sanoin, mikä on elämässäsi tärkeintä, mitkä ovat ne syyt, joiden vuoksi painon pitää tippua.

Hoikempana on ilo liikkua

Liikunta tukee laihdutusprosessia, ja on kivaa huomata, miten fyysinen kunto kohoaa. Kirjoita tauluun oma liikunnallinen tavoitteesi.